Tiedote 12.4.
Vapaa julkaistavaksi

Vasemmiston yökahvila auki koko vaaliviikon

Helsingin Vasemmistoliitto avasi eilen yökahvilan vaalimökillään Asema-aukiolla. Yökahvila on auki torstain ja perjantain väliseen yöhön asti 22-5.30.

Vasemmisto haluaa tarjota lämpimän oleskelutilan asunnottomille ja muille öisin liikkuville sekä kiinnittää huomiota asumisen kalleuteen. Asuminen vie Suomessa liian ison osan tuloista, ja sekä vuokra- että omistusasumisen hinta on noussut kohtuuttomaksi. Arki on monelle jatkuvaa kamppailua toimeentulosta ja nukkumista muiden nurkissa tai kadulla.

Helsingin Vasemmistoliitto vaatii, että asumisesta tehdään subjektiivinen oikeus ja että julkista rakentamista lisätään 30 000 asuntoon vuodessa. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseen tulee varata riittävästi resursseja.

“Erityisesti on panostettava asunnottomuutta ennaltaehkäiseviin toimiin. Ensi vaalikauden jälkeen Suomessa ei saa olla yhtään asunnotonta”, toteaa tapahtumaa järjestävä ehdokas Katri Immonen.

Yökahvila sai erittäin positiivisen vastaanoton. Kahvilaa pitivät ensimmäisenä yönä Vasemmiston Helsingin ehdokkaiden Paavo Arhinmäen, Hanna Mithikun ja Katri Immosen kampanjaryhmät. “Yö on ollut onnistunut. Kävijöitä on riittänyt ja mökillä on käyty tiukkaakin poliittista keskustelua”, sanoo Hanna Mithiku.

Yökahvila on auki perjantaiaamuun 15.4. asti Asema-aukiolla. Kahvilaa pitävät auki ehdokkaiden kampanjaryhmät. Ensi yönä vuorossa ovat Martina Reuter, Silvia Modig ja Henrik Nyholm tukiryhmineen. Keskiviikkoyönä yökahvilaa pitävät Anna Vuorjoki ja Ilpo Haaja sekä torstaiyönä Dan Koivulaakso, Riku Ahola ja Markku Saarinen.

Vailla vakinaista asuntoa ry haastoi puolueet viime viikolla avaamaan vaalimökkinsä asunnottomille ja tuomaan esiin asumispoliittiset linjansa. Vasemmisto vastaa tempauksellaan tähän haasteeseen.

Helsingin Vasemmistoliitto

Lisätietoja:

Katri Immonen, 0407479436, katri.immonen@gmail.com

http://helsinki.vasemmisto.fi/

Keskustelu köyhyydestä käy kuumana ja puolueet vakuuttavat kilvan, etteivät tahdo leikata perusturvasta. Koska hyvinvointivaltion kannatus on niin vankka, Kokoomuksenkin on verhottava ideologinen pienen valtion politiikkansa ”paremminvointivaltio”-sloganin taakse. Samaan aikaan kokoomuslaiset puhuvat myös siitä, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevista pitää pitää huolta.

Kokoomuksen puhe edustaa sellaista hyvinvointivaltiokäsitystä, jossa valtiovallan tehtävä on turvata vain kaikkein heikoimpien minimitarpeet. Valtion ja kuntien tehtäviä tulee siirtää kansalaisten ja kolmannen sektorin vastuulle. Laadukkaat palvelut ovat tarjolla niille, joilla on varaa maksaa. Kaikkein köyhimmille ja kurjimmille taataan minimitarpeiden tyydyttäminen. Köyhyyttä ja siihen liittyviä ongelmia käsitellään erillisinä koko yhteiskunnan kehityksestä ja niihin puututaan tiukasta suunnatuin palveluin ja ohjelmin, joihin yleensä liittyy paljon kontrollia ja kyykytystä.  Kyse on köyhäinhoitovaltiosta, Yhdysvaltojen tapaan.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio sen sijaan perustuu ajatukselle, että kaikille taataan tasavertaiset mahdollisuudet osallistua, toimia ja vaikuttaa. Tämän ajatellaan toteutuvan parhaiten universaalien kaikille tarkoitettujen palvelujen ja sosiaaliturvan kautta. Lapset käyvät samoja julkisia kouluja ja päiväkoteja, maksuttomat kirjastot palvelevat kaikkia ja terveyskeskukseen pääsee jokainen. Sama sosiaaliturva, lapsilisät ja eläkkeet kuuluvat kaikille. Kyse ei ole siitä, että pidetään huolta heikoimmista vaan siitä, että pidetään huolta kaikista. Vasemmisto uskoo, että heikoimmista pidetään parhaiten huolta pitämällä huolta kaikista. Toimiva hyvinvointivaltio on parasta ongelmien ennaltaehkäisyä.

Se, että köyhyys on palannut suomalaiseen yhteiskuntaan, kertoo politiikan epäonnistumisesta ja liukumisesta poispäin pohjoismaisesta mallista. Köyhyyttä vastaan ei taistella teemavuosin ja ohjelmin vaan tunnustamalla se tosiasia, että hyvinvointivaltion ylläpitäminen ja köyhyyden poistaminen edellyttää rikkaita suosivan politiikan lopettamista. Se edellyttää lisää rahaa perusturvaan ja palveluihin, mikä edellyttää lisää veroja. Valinta oikeiston ja vasemmiston välillä on valinta hyvinvointimallien välillä ja veropoliittisten linjojen välillä. Kyse on siitä tasataanko tuloja vai ei ja säilyykö ja kehittyykö universaali hyvinvointivaltio.

Vasemmisto haluaa rakentaa ekologisesti kestävän hyvinvointivaltion, jossa universaaliuden periaatetta laajennetaan, ei supisteta. Perustulon kautta myös toimeentulon turvasta tulee universaali. Vaikka kaikki huomio keskittyy perussuomalaisiin, oikeasti suurin uhka on Kokoomus.

Vasemmiston kannatus on tasaisessa kasvussa, ja Helsingissä Vasemmisto on reilun seitsemänsadan äänen päässä toisesta kansanedustajan paikasta viikon takaisen gallupin mukaan. Todennäköisesti paikka on – suuntaan tai toiseen – kiinni kymmenistä äänistä. Jos Vasemmisto ei saa paikkaa, se menee Hesarin gallupin perusteella Kokoomukselle. Helsingissä Vasemmiston äänestäminen on siis pois Kokoomukselta.

Ennakkoäänestys alkoi tänään. Minun kuuluisia nyt kehottaa kaikkia äänestämään, mieluiten numeroa 56. En aio tehdä - aivan - sitä.

Äänestäminen on pyhä asia. Vaikka puolueet olisivat kaikesta muusta eri mieltä, yhdessä asiassa ollaan samalla linjalla: äänestäminen on tärkeää. Äänestäminen on vaikuttamista, demokraattisten oikeuksien käyttäminen on velvollisuus. Ollaksesi kunnon kansalainen sinun on äänestettävä.

Tällainen näkemys on naiivi. Demokratia ei toimi äänestämisestä riippumatta. Raha hallitsee, toisilla on paremmat aineelliset ja tiedolliset resurssit äänestyspäätöksen tekemiseen. Peruskoulun käynyt yksinhuoltaja tuskin - kiitos epäpolitisoidun peruskoulumme - pystyy jäsentämään politiikkaa yhtä hyvin kuin korkeakoulutettu ja lisäksi arjen pyörittäminen vie voimavarat, niin ettei politiikan opetteluun ja seuraamiseen ole aikaa tai energiaa. Lisäksi pienituloinen yksinhuoltaja huomaa, että riippumatta hänen äänestään rikkaita suosiva politiikka jatkuu. Hyvätuloinen eliitti kun saa äänensä kuuluviin kaikkialla rahan, tiedon, taidon ja verkostojen avulla. Jorma Ollilan lausunnot päätyvät otsikoihin varmasti, työttömien yhdistystä ei kukaan halua kuulla. Ydinvoimalobbareilla on resurssit laittaa aikaa ja rahaa asiansa edistämiseen, kansalaisjärjestöt toimivat pienten ja vapaaehtoisuuteen perustuvien resurssien varassa. Demokratia ei toimi. Kuitenkin vaalidemokratia luo illuusion vallasta ja hiljentää kritiikin.

Lisäksi voi olla sitäkin mieltä, ettei demokratia ylipäätään ole hyvä tapa järjestää asioita, ettei kukaan voi edustaa kuin itseään. Näin kirjoittaa esimerkiksi Suvi Auvinen antivaaliblogissaan. Auvinen kuuluu pieneen ryhmään, joka jättää äänestämättä ideologisista syistä ja tekee valinnastaan ison numeron. Nämä tyypit ovat yhtä ärsyttäviä kuin ne äänestämisen ilosanomaa toitottavat.

Asian ydin on nimittäin se, ettei äänestäminen ole niin iso asia. Yhden äänen vaikutus on häviävän pieni, etenkin kun sen saa käyttää niin harvoin. Kuten äänestämättömyyden puolesta liputtavat sanovat, on tehokkaampia keinoja vaikuttaa. Kanlaisliikkeet nostavat jatkuvasti esille poliittisia teemoja - harvoin tosin Suomessa pakottavat mihinkään - mutta vaikuttavat onnistuneesti keskusteluun. Aktivistit - eivät puolueet - toivat perustulokeskustelun Suomeen, ympäristöliike ei lähtenyt puolueista vaan liikkeestä. Parlamentaarinen politiikka on usein reaktiivista, se tuottaa harvoin edistyksellisiä avauksia. Lisäksi valitettavan usein kansanedustuslaitos suojelee hallitsevan luokan etuja.

Auvisen mukaan äänestämisen ja aktivismin välillä on tehtävä valinta. Miten niin? Lapun tiputtaminen uurnaan vie vain hetken aikaa, vaikka sitä ennen pitäisikin käyttää pari tuntia vaalikoneiden selailuun. Ja nekin jotka osallistuvat vaalityöhön käyttävät siihen suuren osan ajastaan vain joidenkin kuukausien ajan. Myös Auvisen ajatus siitä, että äänestäminen sitouttaa järjestelmään ja vaikeuttaa sen kritiikkiä on outo. Taaskin sen lapun tiputtamiselle annetaan aivan liian suuri merkitys. Harhan demokratian toimivuudesta luo itse järjestelmä, ei yksittäinen äänestyspäätös.

Auvinen myös toivottaa porvarihallituksen tervetulleeksi. Yhteiskunnallisten olojen kurjistaminen avaa mahdollisuuden vallankumoukselle. Tähän mennessä kurjistaminen ei ole johtanut kansanliikkeiden, vasemmiston tai anarkistien nousuun vaan perussuomalaisten. Näköpiirissä siis tuntuisi siintävän pikemminkin fasistinen kuin anarkistinen vallankumous.

Minä en tiedä, onko nykyisenkaltainen demokratia paras tapa järjestää hallinto. Selvää on, ettei se nykyisellään toimi. Aktiivinen kansalaisyhteiskunta on yksi keino demokratian vahvistamiseksi. Koska kanlaisten mielipide ei kanavoidu kansanedustuslaitosten kautta, on välttämätöntä, että ihmiset ottavat vallan omiin käsiinsä. Edistykselliset uudistukset eivät synny parlamenteissa vaan kaduilla. Naisille ei annettu äänioikeutta, he ottivat sen. Mustien kansalaisoikeudet eivät toteutuneet parlamentin aloitteesta. Kuitenkin tilanteessa, jossa suuria kansanliikkeitä ei ole näköpiirissä eikä parlamentaarinen demokratia anarkistien toiveista huolimatta ole kaatumassa, myös parlamentilla on väliä. Lisäksi edistykselliset uudistukset ovat aina helpompia, jos niitä puoltavia voimia löytyy myös parlamentista.

Demokratia ei toimi, ja se tuskin muuttuu toimivammaksi pelkästään äänestämällä. Kuitenkin tämän järjestelmän puitteissa käytetään valtaa ja tehdään päätöksiä aivan riippumatta siitä, osallistummeko me vai emme. On paljon syitä jättää äänestämättä, on oikeutettua olla hyväksymättä demokraattista järjestelmää lainkaan. Kuitenkin äänestäminen on pieni asia. Eikö siis kannattaisi käyttää se vallan paikka, joka on? Äänestää niitä edistyksellisempiä puolueita ja ehdokkaita. Vaikka äänestämättä jättäminen olisi ideologinen päätös, valtamedia tulee tulkitsemaan alhaisen äänestysprosentin laiskuudeksi ja tyhmyydeksi. Jos protesti ei mene läpi, kannattaako se? Etenkin kun porvarit äänestävät kuitenkin.

Tuloerot kasvavat, köyhyys lisääntyy, palvelut rapistuvat, tuttuja otsikoita. Paitsi hetkinen: mikään ei kasva tai lisäännyt itsestään! Tuloeroja kasvatetaan, köyhyyttää lisätään ja palveluja heikennetään. Nämä tutut kehityssuunnat eivät ole sattumaa tai väistämättömiä; ne ovat tietoisen politiikan tulosta. Kun 1990-luvulla pääomatulojen verotuksen progressiivisuudesta luovuttiin, oli tiedossa, että hyvätuloisten tulot kasvaisivat ja tuloerot lisääntyisivät. Kun perusturvaetuuksien tasokorotuksia päätettiin jättää tekemättä, tiedettiin, että tämä johtaa perusturvan jälkeen jäämiseen yleisestä ansiotasosta ja köyhyyden lisääntymiseen. Kun kunnille työnnetään uusi tehtäviä antamatta lisää rahaa vastineeksi, tiedetään, että kunnat joutuvat karsimaan, priorisoimaan ja tekemään työnsä huonosti.

Viime lamasta asti politiikkaa on määrittänyt ennen kaikkea menokurin periaate. Menojen pitämiseksi vallitsevalla tasolla on ollut tärkeämpää kuin tasa-arvoisten elämänedellytysten luominen. Talouskasvun tuottama lisäraha on mieluummin käytetty verojen kevennyksiin kuin ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen ja ylläpitämiseen. Veronkevennykset ovat hyödyttäneet eniten rikkaita. Maksajiksi ovat joutuneet pienituloiset, jotka ovat riippuvaisimpia toimivasta hyvinvointivaltiosta. Pienituloiset maksoivat myös viime lamasta kovimmin laskun, leikkaukset ja säästöt kohdistuivat pahimmin heihin.

Vasemmiston mielestä politiikan suunta on aika muuttaa. Veropohjan tuntuva laajentaminen on ainoa keino päästä irti akuutista säästötarpeesta ja tiukan menokurin politiikasta. Pääomatulot on palautettava progressiivisen verotuksen piiriin, yli 3300 euroa ansaitsevien tuloveroja on myös korotettava. Lisäksi tuloja saadaan harmaata taloutta kitkemällä, ympäristöhaittaveroilla ja palauttamalla työnantajien KELA-maksu. Arvonlisäveron mekaaninen prosenttiyksikön tai kahden korotus ei tule kysymykseen, sillä arvonlisävero rokottaa eniten pienituloisia. Köyhät maksoivat viime laman, rikkaat maksakoot tämän!

Tiedote 14.3.
Vapaa julkaistavaksi

Feministiset Vasemmiston ehdokkaat vaativat parempaa tasa-arvopolitiikkaa

Vasemmmistoliiton Helsingin ehdokkaat Katri Immonen ja Kirsi Pihlaja järjestävät lauantaina 19.3. Uuden ylioppilastalon Kupolissa tasa-arvon iltapäivän. Tasa-arvon päivänä keskustellaan tasa-arvopolitiikasta, toimitaan työpajassa ja pohditaan omia rajoja.

Tapahtuma alkaa ehdokkaiden tasa-arvopoliittisten vaaliteemojen esittelyllä ja keskustelulla. Tämän jälkeen esitellään feminististä itsepuolustusta, jonka ideana on vahvistaa naisten omien rajojen kunnioittamista ja tarjota vertaistukea. Lopuksi ohjelmassa on feministisen toiminnan työpaja, jonka vetää innostavista työtavoistaan tunnettu tasa-arvokonsultti Malin Gustavsson.

Tasa-arvon toteutumiseksi on yhteiskunnassamme vielä paljon tehtävää. “Muihin eurooppalaisiin verrattuna suomalaiset tekevät pisimpiä työpäiviä ja pienten lasten isät tekevät kaikkein raskaimpia työviikkoja. Pienten lasten työssäkäyvät äidit ovat yhteiskunnassamme kaikkein uupuneimpia”, huomauttaa Kirsi Pihlaja. “Perhevapaita tulee pidentää puoleentoista vuoteen 6 + 6 + 6 -vanhempainvapaamallilla, ja vanhemmuuden kustannukset tulee jakaa tasaisesti kaikkien työnantajien kesken.”

Sukupuoleen liittyvien oletusten kyseenalaistaminen on Katri Immoselle tärkeä teema. “Käsitys kahdesta toisilleen vastakkaisesta sukupuolesta pitää yllä sukupuolten välistä hierarkiaa ja epätasa-arvoa. Koulussa on tarjottava tietoa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta, ja sukupuolisokeuden sijaan opetuksen on oltava sukupuolisensitiivistä.”

Tasa-arvon iltapäivä Uuden ylioppilastalon Kupolissa (Mannerheimintie 5 B, 7. krs) la 19.3. klo 13.30-16. Tilaisuus on avoin kaikille. Reilun kaupan kahvitarjoilu.

Tilaisuuden järjestävät Katrin ja Kirsin tukiryhmät sekä Vasemmisto-opiskelijat.

Lisätietoja:

Katri Immonen, katri.immonen(at)gmail.com, www.katriimmonen.fi

Kirsi Pihlaja, kirsi.pihlaja(at)dlc.fi, kirsipihlaja.vas.fi

Tasa-arvokonsultti Malin Gustavssonin sivut: www.ekvalita.fi

Suomella on ainutlaatuinen aarre, julkiset palvelut. Niiden ansiosta olemme saaneet nauttia etuoikeuksista, jotka historiallisesti ovat kuuluneet vain eliitille.

Nuori vasemmisto tietää, ettei aarre pudonnut syliimme taivaasta. Se kasvoi vuosikymmenten kuluessa sellaisten ihmisten toimesta, jotka uskoivat solidaariseen yhteiskuntaan. Vanhempiemme ja isovanhempiemme aherruksen ansiosta me saimme d-vitamiinia neuvolasta, antibiootit terveyskeskuksesta ja lapsilisällä uudet kurahousut. Tuhansien ja taas tuhansien työtuntien myötä nousivat koulut, kirjastot ja sairaalat. Meidän sukupolvemme oppi lukemaan ja sai useimmiten valita ammattinsa – ja saatamme nyt ottaa vastuun.
Me emme katso hyvällä, miten yhteinen rikkautemme hupenee päivä päivältä. Emme hyväksy sitä, että onnemme, vapautemme ja tulevaisuutemme takeena olevat palvelut uhrataan kapitalismin kyltymättömälle nälälle. Vaikka kuntien kotisivut lupaavat mielenterveyskuntoutusta, hammashoitoa ja sosiaalityötä, käytännössä eivät toistuvien leikkausten riuduttamat palvelut jaksa kantaa edes lain minimivaatimuksia.

Käynnissä on valtava ryöväys tavallisilta ihmisiltä kansainvälisille palveluketjuille. Tien päässä on se kohtuuton järjestelmä, jossa yhdet tekevät työt mutta toiset keräävät varallisuuden. Me haluamme kääntää kehityksen suunnan, jotta osaksemme tullut huolenpito säilyisi meidän jälkeemme tuleville.
Ajat kuitenkin muuttuvat, eikä taistelu yhteisten palvelujen puolesta voi olla vain vanhan säilyttämistä. Siksi haluamme rakentaa myös uusia palveluja, jotka tunnistavat prekaarin työn pirstaloiman aikakäsityksen ja yksilöllisen elämän. Meille yhteisessä tuotannossa ei ole enää kyse vain ihmisten välisestä tasa-arvosta, vaan myös ympäristöämme tuhoavan ylikulutuksen hillitsemisestä:

1. Yhteisin varoin maksetut palvelut on tuotettava ilman voitontavoittelua. Yksityisen terveyssektorin kela-korvauksen kaltaiset yritystuet voidaan lakkauttaa.

2. Palvelujen on oltava saatavilla silloin kun niitä tarvitaan. On kehitettävä ilta-ajan aukioloaikoja. Lasten hoitopalveluissa on mukauduttava siihen, että hoidontarve vaihtelee nopeissakin sykleissä vanhempien työtilanteen mukaan.

3. Kouluissa on vihdoin luovuttava masokistisesta tehdastyökurista. Ainakin murrosikäisten koulupäivien alkamisaikoja on myöhennettävä. Kouluruoan rahoitus on saatettava samalle tasolle kuin aikuisten työmaaruokaloissa. Opetusmenetelmät on rakennettava ja resurssoitava kannustamaan oppilaslähtöiseen ja itsenäiseen ajatteluun. Peruskoulu on myös demokratian ja kansalaisvaikuttamisen koulu.

4. Palvelut kuuluvat kaikille. Liikkumisen lisääntymisen vuoksi on aika luopua asumisperustaisuudesta – väärässä kunnassa tai maassa sairastuminen ei voi olla syy hoidon eväämiselle.

5. Kaupunkiliikenteen on perustuttava sujuvalle ja maksuttomalle joukkoliikenteelle. Valtakunnallisesti ja mahdollisuuksien mukaan myös paikallisesti on suosittava raideliikennettä.

6. Kuntien on kaavoitettava ja rakennettava kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja kaikenkokoisille kotitalouksille.

7. Kirjastoista tulee laajentaa paikallisia olohuoneita, joista löytyy laadukkaiden kirjastopalvelujen lisäksi riittävästi päätepaikkoja, tiedon ja kulttuurin latauspisteitä sekä kokoontumistiloja kansalaistoimijoille. Kirjastojen yhteyteen tulee perustaa myös lainastoja sellaiselle tavaralle, jota ihmiset tarvitsevat verrattain harvoin ja jota siten on järkevämpää lainata kuin ostaa omaksi.

8. Baarikaraoken suosio sen todistaa, ihmiset haluavat olla myös kulttuurin tekijöitä. Tarvitsemme korttelikenttiä höntsäilyyn, bändikämppiä väestönsuojiin sekä seiniä maalattavaksi. Ammatillisten taidelaitosten tuotantoa on vietävä osallistavampaan suuntaan. Suurin osa kulttuuri- ja urheilutiloista on rakennettu yhteisin varoin, niinpä niiden on oltava myös yhteisessä käytössä.

9. Myös kommunikaatio on perusoikeus. Ainakin kaupunkialueilla sitä tuetaan kattavalla ja avoimella langattomalla verkolla.

10. Tietoyhteiskunnassa oppimisen ja kouluttautumisen mahdollisuuksia tulee laajentaa ja avata, ei sulkea ja yksityistää. Kaiken verovaroin tuotetun tiedon tulee olla vapaasti saatavilla netistä. Uuden avoimuuden kulttuurin on läpäistävä kaikki hallinnon elimet ja palvelut oppimateriaaleista ohjelmistoihin.

Nuori vasemmisto muistuttaa, ettei hyvinvointivaltio syntynyt yhteisymmärryksessä, vaan lukuisten etukamppailujen seurauksena. Aina on ollut rahan kätyreitä, joiden katsannossa ei mikään ole sen vaarallisempaa kuin ihmisten välinen vapaa yhteistyö ja jakaminen. Siksi palvelujen rakentaminen ei ole vain työtä, vaan myös työstä kieltäytymistä, lakkoja, mielenosoituksia ja arkista solidaarisuutta.

Me emme suostu luopumaan perintöosastamme, vaan vaalimme ja rakennamme sitä lapsiamme varten.

Anna Kontula, Tampere
Dan Koivulaakso, Helsinki
Jukka Peltokoski, Tampere
Tero Toivanen, Jyväskylä
Minna Minkkinen, Tampere
Pia Lohikoski, Kerava
Marissa Varmavuori, Vihti
Juuso Aromaa, Hyvinkää
Henrik Nyholm, Helsinki
Antti Hartikainen, Vantaa
Joona Mielonen, Kotka
Li Andersson, Turku
Mirka Muukkonen, Turku
Julia Vatanen, Pieksämäki
Katri Immonen, Helsinki
Iiro Arvola, Raasepori
Tiia Meuronen, Lappeenranta
Heidi Komulainen, Kuopio
Johannes Kuhmonen, Jyväskylä
Raisa Ranta, Pori
Hanna Sarkkinen, Oulu
Matti Kapanen, Turku
Silvia Modig, Helsinki
Markus Korjonen, Kemi
Jan-Mikael Hakomäki, Tornio
Reko Ravela, Vantaa
Hansi Harjunharja, Turku
Severi Helle, Tampere

”Jos olisin tiennyt jo yläasteella, että sille mitä koen on nimi – transsukupuolisuus… että se ei ole sairasta ja etten ole ainoa maailmassa josta tuntuu tältä, olisin varmasti ollut vähemmän ahdistunut. Suunnittelen, että tapan itseni ennen kuin täytän 20, koska ajattelin, että loppuelämä on tätä ahdistusta. Nyt tuntuu siltä, et tulevaisuudessa on jotain hyvää mitä odottaa, kun tiedän että voin tehdä tällä asialle jotain ja elää omana itsenäni.”

Transsukupuolinen (henkilö, joka kokee syntymässä määritetyn sukupuolensa
vääräksi) nuori joutuu kohtaamaan monia ongelmia ja haasteita.  Transsukupuolisuus on yhteiskunnassamme niin marginalisoitu ilmiö, ettei nuorella ole välttämättä edes nimeä sillä, mitä kokee. Tämän lisäksi ongelmia tulee usein perheen, koulun ja jopa terveydenhuoltohenkilökunnan kanssa. Vanhemmat eivät hyväksi, koulu on sokea ja hoitohenkilökuntakaan ei ota nuoren kokemusta vakavasti. Lisäksi transsukupuolisten oikeuksissa on monia epäkohtia: sukupuolen muuttaminen edellyttää lisääntymiskyvyttömyyttä ja on täysin tulkinnanvaraista kattaako tasa-arvolain syrjintäkielto syrjinnän sukupuolen ilmaisun perusteella. Intersukupuolisten (henkilö, jonka anatomis-fysiologiset ominaisuudet eivät ole selkeästi ja yhtenäisesti miehen tai naisen) osalta taas hoitokäytännöt mahdollistavat edelleen sen, että lapsi leikataan jommaksi kummaksi sukupuoleksi ennen kuin lapsen kokemus sukupuolestaan on selvillä tai on tietoa, haluaako lapsi ylipäätään leikkauksia.

”Kun mä synnyin, mun vanhemmille oli sanottu et mä oon vähän epätavallinen tyttö ja et mut pitää leikata heti. Leikkauksia oli myöhemmin lisää, jouduin olemaan paljon poissa koulusta ja mulla oli kipuja…Eikä leikkaaminen tehnyt musta todellakaan normaalia. Se on aiheuttanut mulle kipuja ja sen ettei mulla ole erogeenista tuntoa. Musta tuntuu että mut on silvottu, koska aikuiset ei osannut suhtautua siihen, et mun keho on vähän erilainen ja kun mä poikkean niiden käsityksestä siitä, mikä on normaali.”

Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten aseman parantaminen vaatii monenlaisia toimia. Ennen kaikkea tietoa on lisättävä: koululaisten tietoa, lasten kanssa työskentelevien tietoa ja vanhempien tietoa. Lisäksi on varmistettava nuoren oikeus turvalliseen kasvuympäristöön. Tämä toteutuu sitä kautta, että aikuiset ja yhteiskunta hyväksyvät ja osaavat tukea nuorta, ja että nuoren erityistarpeet huomioidaan. Transnuorta ei esimerkiksi tule pakottaa liikunnan tunnilla yhteiseen pukuhuoneeseen muiden kanssa, ellei hän halua ja kouluissa on suosittava sukupuolineutraaleja WC-tiloja, jotta nuori välttyy ahdistavilta valintatilanteilta. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kärsivät tavallista useammin mielenterveysongelmista; sukupuoliristiriita ja eläminen väärässä sukupuolessa aiheuttavat usein ahdistusta ja masennusta, jota vain ympäristön negatiiviset reaktiot lisäävät. Tämän vuoksi onkin erityisen tärkeää, että nuoret saavat mielenterveyspalveluita ja että heidän tilanteensa ymmärretään.

”Terapeutin mielestä oon vaan niin masentunut, että kuvittelen olevani tyttö. Vihaan kuulemma itseäni niin paljon etten pysty hyväksymään mun ”oikeaa” sukupuolta. Mut se on just toisinpäin – hyväksyin mun oikean sukupuolen kun tajusin et olen tyttö. Masennun vaan lisää kun terapiasta on tullut väittelyä mun sukupuolesta”

Aikuisten on kunnioitettava nuoren itsemäärittelyä sukupuolensa ja seksuaalisuutensa suhteen – ja myös halua jättää määrittelemättä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vanhemmat ja opettajat suostuvat käyttämään nuoresta sitä nimeä, jota hän tahtoo. Nuorella täytyy olla oikeus määrätä omasta kehostaan. Ei ole myöskään mitään syytä, miksei sukupuolenkorjaushoitoja voitaisi aloittaa jo ennen täysi-ikäisyyttä; on kohtuutonta, että nuoren täytyy odottaa ”elämää omana itsenään” pahimmassa tapauksessa vuosien ajan.

”Olen tiennyt lapsesta asti että olen transtyttö, mutta en voi tehdä asialle mitään koska olen alaikäinen. Tuntuu epäreilulta, että joudun odottamaan monta vuotta, että voin alkaa elää mun elämää. Koko ajan ahdistaa kun keho muuttuu maskuliinisemmaksi…pelkään, että aikuisena aloitettu hormihoito ei enää auta…On ihan turha väittää, että olen liian nuori tietämään mikä mun sukupuoli on; oletetaanhan, että kaikki muutkin nuoret tietävät.”

———

Lainaukset ja lähde: ”Muu mikä? Sukupuolivähemmistönuorten visio 2020”. Vihkonen esittää kymmenen kohdan ohjelman sukupuolivähemmistönuorten aseman parantamiseksi ja vaatii, että kohdat on toteutettava vuoteen 2020 mennessä. Julkaisu luettavissa: http://www.transtukipiste.fi/doc/muumika-2painos-nettiin.pdf

Keskustelu turkistarhauksesta käy kuumana. Oikeutta Eläimille -yhdistyksen videot osoittavat, että laiminlyönnit ovat arkipäivää turkistarhoilla. Videoita on yhdistyksen mukaan kuvattu kymmenellä prosentilla turkistiloista, joista 30% oli sertifioituja. Joukossa oli lisäksi turkisalan luottamustehtävissä toimivien tarhaajien tiloja. Kuvamateriaalissa näkyy muun muassa kettuja syömässä lajitovereitaan, eläimiä, joilta puuttuu raajoja, verisiä hännäntynkiä ja suuria avonaisia puremahaavoja. Videot osoittavat, ettei ongelmia ole saatu kuntoon, kuten vuosi sitten yhdistyksen viimeksi julkaistua kuvamateriaalia luvattiin.

Eläinsuojelulain toteutuminen on Suomessa täysin puutteellista. Valvonnassa on puutteita eikä lakia valvonnasta huolimatta noudateta. Elviran EU-tason eläinsuojelutilastot kertovat, että 26 %:lla turkistarhoista, 35 %:lla sikatiloista ja 28%:lla vasikkatiloista on eläinsuojelulainrikkomuksia. Ja laki on vain ehdoton minitaso.

Kuitenkin turkistarhauksen kohdalla ongelma on perustavampi: villieläimet ahdettuina minimaalisiin häkkeihin vailla virikkeita tai mahdollisuutta lajityypilliseen käyttäytymiseen eivät voi voida hyvin. Eläinten pahoinvointi, sairaudet ja haavat ovat osa tuotantotapaa eikä kaikki kärsimys edes näy ulospäin. Asia ei ole korjattavissa lainsäädännön hienosäädöllä tai tarkastuksilla. Siedettävien olojen luominen eläimille tekee tarhauksesta kannattamatonta.

Hienosäädän, vähättelyn ja kiertelyn sijaan on tunnustettava tosiasiat: turkistarhaus on julmuutta, jonka ei voida antaa jatkua. Turkistarhaus on kiellettävä. Turkisteollisuus tekee kaikkensa tämän estämiseksi, esimerkiksi tukee pääministerin vaalikampanjaa ja kaikkien muiden puolueiden paitsi vihreiden ehdokkaita. Turkisteollisuudelle tiedoksi: myös Vasemmistoliitto vastustaa turkistarhausta ja haluaa lopettaa sen siirtymäajan jälkeen. Tällaiselle puolueelle tuskin rahaa kannattaa jaella. Minä en ainakaan rahojanne kaipaa. Vetoan ehdokkaisiin puolueesta riippumatta: antakaa turkisteollisuuden pitää verirahansa!

Kymmenen kilometria tunnin aikana juokseva mielenosoitus vaatii minimipalkaksi kymmenen euroa tunnissa.

Vasemmistoliiton nuoret eduskuntavaaliehdokkaat järjestävät sunnuntaina 10.4. Kymppi tunnissa -mielenosoituksen kymmenen euron minimipalkkalain puolesta. Tapahtuma järjestetään samanaikaisesti Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa.

Mielenosoituksen järjestäjien mielestä kasvavat elinkustannukset, käsistä karanneet kämppien hinnat ja työelämän epävarmuuden ulottuminen koko elämän alueelle vaativat toimenpiteitä. Vasemmistoliiton vaaliohjelma vaatii työehtosopimusten vahvistamista ja lakisääteistä indeksiin sidottavaa 10 euron vähimmäistuntipalkkaa

Tapahtuman toinen tarkoitus on innostaa ihmisiä liikkumaan. Kahdessa kuukaudessa ehtii vielä hyvin treenata itsensä kymmenen kilometrin juoksukuntoon. ”Politiikka on yksinkertaista - alle kymmenen euron tuntipalkalla ei tule toimeen. Tämän selkeän epäkohdan puolesta kaikkien on helppo lähteä juoksemaan. Osallistua voi vaikkapa työporukalla,”  kommentoivat tapahtuman järjestäjät.

Paikkakuntakohtaiset tapahtuma-ja reittitiedot: facebook.com/kymppitunnissa

”Jokaisella tulee olla oikeus haluamaansa sukupuolen ja seksuaalisuuden toteuttamiseen. Käsitys kahdesta toisilleen vastakkaisesta sukupuolesta ja heteroseksuaalisuuden ensisijaisuudesta pitää yllä sukupuolien ja seksuaalisuuksien välistä hierarkiaa ja kohtelee väkivaltaisesti niitä, jotka eivät sovi tähän käsitykseen. On luotava tilaa moninaisuudelle ja kunnioitettava jokaisen seksuaalista ja sukupuolista itsemääräämisoikeutta.”

- Vasemmiston tavoiteohjelma 2010

Jako kahteen vastakkaiseen sukupuoleen on yksi yhteiskuntamme keskeisimmistä jaoista. Suunnilleen ensimmäinen asia, johon vastaantulevassa ihmisessä kiinnitämme huomiota, on tämän sukupuoli. Ja jos emme saa siitä selvää, asia jää häiritsemään. Jako homo- ja heteroseksuaalisuuteen pohjautuu sukupuolijakoon. Sukupuolijaon keskeisyys tekee kysymyksen seksuaalisesti suuntautumisesta tärkeäksi, vai minkä muun takia sillä olisi mitään väliä, ketä kukakin tykkään panna tai minkä vuoksi muuten rakentaisimme identiteettiämme seksuaalisen maun ympärille? Vaikka Päivi Räsänen homofobisine mielipiteineen alkaakin olla vähemmistössä, kulttuurissamme heteroseksuaalisuus nähdään edelleen normina ja harvoin tätä edes pidetään ongelmana. Valitettavan usein keskustelu jää siihen, että kunhan homoille taataan samat oikeudet ja kunhan heitä suvaitaan, kaikki on ok. Harvoin kyseenalaistetaan seksuaali- ja sukupuolijaon mielekkyyttä. Kuten ylläoleva lainaus sanoo, kuitenkin lopulta jako ja siihen sisältyvä hierarkia, tuottaa tilanteen, jossa on tarpeellista keskustella samoista oikeuksista ja suvaita.

Sukupuoli- ja seksuaalikategorioiden ahtaus ei ole yhdentekevä kysymys. Jokainen on varmasti kohdanneet epämiellyttäviä tilanteita sen vuoksi, että hänen on oletettu toimivan tietyllä tavalla tai näyttävän tietynlaiselta sukupuolensa vuoksi. Naiset kärsivät siitä, että mies ja miehinen on hierarkiassa ylempänä ja nainen ja naisinen on vähämpiarvoista ja poikkeus. Systeemi on suorastaan väkivaltainen niiden osalta, jotka eivät mahdu normaalin rajoihin: esimerkiksi ei-heteroseksuaaleille ja transsukupuolisille. Oma itsensä on oikeutettava jatkuvasti, toisaalta selitettävä, toisaalta varottavasta pitämästä liikaa numeroa. Myös se mikä on normaali parisuhde ja oikea ja hyväksytty tapa harrastaa seksiä määritellään normatiivisesti, ja selittelemään, piilottelemaan ja häpeämään joutuvat kaikki, jotka harrastavat normin vastaista seksiä. Asiaa ei auta se, että puolustettaessa vähemmistöjen oikeuksia, keskeinen argumentti on samuus. Homoille kuuluvat samat oikeudet kuin heteroille, koska homot ovat ihan samanlaisia ihmisiä, elävät ihan samanlaisissa suhteissa, viettävät samanlaista arkea ja haluavat samoja asioita kuin heterot. Saadakseen yhdenvertaisen aseman, vähemmistöjen on tultava samanlaisiksi. Ja samalla taas uusi ryhmä ihmisiä työnnetään marginaaliin.

Tämän lisäksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat saavat myös pelätä konkreettisesti turvallisuutensa puolesta, etenkin kun rasistinen ja homofobinen liikehdintä näyttää olevan kasvussa.

Olemme tuskin pääsemässä sukupuolesta eroon lähitulevaisuudessa. Eikä sukupuoli tai varsinkinkaan seksuaalisuus ole vain negatiivinen asia. Oma ja toisten sukupuolen ilmaisu ja sukupuolinen ruumis ovat niitä asioita, joista saamme nautintoa. Ruumis kiihottaa ja kiihottuu, sukupuolen ilmaisut saavat meidät haluamaan. Ei ole väärin nauttia omasta ja toisten sukupuolesta. Pyrkimyksenä ei tule olla harmaa neutraalius vaan ruumiiden moninaisuus, jossa tiukat normit eivät määritä ilmaisun keinoja tai halun kohteita.

Ja miten tähän päästään? Vaikka lainsäädäntö ei ratkaise kaikkea, perusasioiden on oltava kunnossa: avioliiton tulee olla mahdollinen parin sukupuolista riippumatta. Lisäksi transsukupuolisuuden hoitokäytännöt tulee ottaa kriittiseen tarkasteluun. Onko välttämätöntä, että juridinen sukupuoli on sidottu tiettyihin ulkoisiin sukupuolipiirteisiin? On ihmisoikeusloukkaus, että, että sukupuolen vaihtamisen edellytyksenä on steriiliys. Koulu on keskeinen kasvatuspaikka ja siksi koulussa pitäisi tarjota tietoa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta. Enkä tällä tarkoita kaikkien vähemmistöjen listaamista, vaan sitä, että sukupuoli- ja seksuaalijako otettaisiin kriittiseen tarkasteluun ja annettaisiin eväitä oman olemisen ja halujen tunnusteluun ja tunnistamiseen.

Lopulta vallankumous tapahtuu kuitenkin alhaalta päin. Tekemällä naurettavaksi ja tekemällä sukupuolta väärin, voimme osoittaa kuinka keinotekoisesta jaosta on kyse ja kuinka se pysyäkseen yllä vaatii jatkuvaa tekemistä. En halua kieltää biologiaa vaan sanoa, että myös biologia saa merkityksensä kulttuurissa. Ei ole mitenkään itsestään selvää ja välttämätöntä, että juuri sukupuolta määrittävät biologiset piirteet saavat kulttuurissamme niin suuren painoarvon.